Yksi kauppatieteiden yhteisvalintana järjestettävää pääsykoetta varten luettavista kirjoista on Tuomo Peltosen Johtaminen ja organisointi. Teemoja, näkökulmia ja haasteita. Kirja on varsin sujuvasti kirjoitettu ja sikäli helppolukuinen. Sen sisältämät asiat ovat kuitenkin suurelta osalta uutta tietoa suoraan lukion jälkeen pääsykokeisiin valmistautuvalle nuorelle. Tämänkään kirjan opiskelussa ei mielestäni ulkoa opettelusta ja luetteloiden mieleen painamisesta ole suurta hyötyä. Tärkeintä on ymmärtää, mitä kirjassa sanotaan. Kun asian ymmärtää, sen myös muistaa helpommin.
Johtaminen on oma erityinen tieteenalansa, joka tähtää organisaatioiden muotoutumiseen ja johtamiseen liittyvien asioiden ymmärtämiseen. Kyse on siis tieteenalasta, eikä käytännön ohjeista johtamistyön arjesta. Johtamisen ja organisoinnin tiede ei kuitenkaan rajoitu pelkkään johtamiskäytäntöjen analysoimiseen, vaan alan tuottamaa tietoa voidaan soveltaa käytännön johtamistyössä. Johtamisen käytäntöä ja tutkimusta ei siis voida täysin erottaa toisistaan, ne ovat keskenään vuorovaikutuksesssa.
Johtamisen ja organisaatioiden tutkimukseen kuuluu viisi tärkeää osa-aluetta:
- organisaatiokäyttäytyminen
- johtamiskäyttäytyminen
- henkilöstöjohtaminen
- kansainvälinen johtaminen
- strateginen johtaminen
Alalle läheisiä naapuritieteitä ovat esimerkiksi sosiologia, antropologia, psykologia, valtio-oppi, taloustiede, insinööritieteet ja yhteiskuntafilosofia.
Johtaminen tieteenalana on kehittynyt 1900-luvulla. Sen kehitys voidaan jakaa neljään päävaiheeseen:
- 1900-1950 Klassinen näkökulma
- 1950-1970 Moderni näkökulma
- 1970-1990 Myöhäismoderni näkökulma
- 1990- Jälkimoderni näkökulma
Kehitysvaiheet eroavat toisistaan useissa suhteissa. Tärkeimmät erot ovat tutkimustiedon perustumisessa eri asioihin. Tutkimuksessa on myös eri kausina oltu kiinnostuneita eri asioista. Klassinen johtamistutkimus perustui kokemuksiin ja päättelyyn. Tarkastelu keskittyi organisaatioiden tekniseen toimivuuteen ja suorituskykyyn. Modernin näkökulman tutkijat perustivat tietonsa systemaattisilla tilastollisilla menetelmillä tuotettuihin faktoihin ja olivat kiinnostuneita organisaatioista monimutkaisina järjestelminä. Myöhäismoderni tutkimus on kiinnostunut tulkinnoista. Tilastoanalyysien sijaan tulivat tapaustutkimukset. Jälkimoderni teoria taas käsittää tiedon muodostuvan tarinoiden kertomisen ja puhetilanteiden seurauksena. Kielelliset piirteet ja merkitykset nousivat tutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi.
Kaikki nämä näkökulmat näkyvät nykyäänkin johtamiskirjallisuudessa. Kyse ei siis ole toisiaan seuranneista ja edeltävät näkökulmat korvanneista kehitysvaiheista, vaan toisiinsa limittyneistä ja edelleen vaikuttavista näkökulmista. Eri näkökulmat auttavat näkemään organisaatiot ja johtamisen eri valossa.
