Kauppakorkeakouluun pääseminen vaatii työtä samalla tavalla kuin muihinkin yliopistoihin hakeminen. Viikon tai kahden lukemisella on toki mahdollista saada opiskelupaikka. Jos taas oikeasti haluat päästä sisään, etkä ainoastaan kehuskella kavereillesi sillä, että luet pääsykokeisiin, on luku-urakka syytä ottaa tosissaan.
Talven muuttuessa kevääksi ja kevään vaihtuessa kesäksi voi lukumotivaation lukeminen olla välillä vaikeaa. Kun kevättä on rinnassa, ei vetäytyminen kirjaston lukusaliin ole aina se houkuttelevin vaihtoehto. Joillekin valmennuskurssin kaveriporukka toimii kannustavana tekijänä. Jos et osallistu valmennuskursseille, voi ystäväpiirin muista pääsykokeisiin lukevista kavereista olla kannustajiksi.
Kun muut houkutukset tuntuvat voittamattomilta, on syytä palauttaa mieliin miksi oikeastaan oletkaan pyrkimässä kauppakorkeakouluun opiskelemaan. Se taas onnistuu vain, jos olet ajoissa selvittänyt itsellesi, miksi haluat kauppakorkeakouluun. Ovatko tavoitteesi jossakin kauempana, vaikkapa kymmenen vuoden päässä? Vai onko tavoitteesi ainoastaan tulla ekonomiksi? Vai onko sinulle tärkeintä olla ensi syksynä kylteri?
Oli tavoitteesi sitten missä tahansa, kannattaa se kirjoittaa muistiin. Kirjoita tavoite vaikkapa paperiarkille ja kätke se työpöytäsi laatiikkoon. Voit jakaa tavoitteesi vaikkapa osatavoitteiksi: syksyllä 2009 Helsingin kauppakorkeakouluun, vuonna 2010 rahoituksen pääaineopiskelijaksi, ensimmäinen työpaikka salkunhoitajana vuonna 2014.
Vaikeina hetkinä voit sitten kaivaa tuon arkin esiin ja muistuttaa itseäsi siitä, minkä vuoksi oikeastaan näetkään vaivaa. Opiskelupaikkahan ei ole itseisarvo, vaan sen avulla voit saavuttaa jonkun kaukaisemmassa tulevaisuudessa olevan tavoitteen.
Yksi tapa motivoida itseään vaikeina hetkinä on tulevan ekonomin palkkatason ajatteleminen. Ekonomit tienaavat keskimäärin varsin hyvin. Pääaineittain on kuitenkin suuria eroja palkoissa. Ekonomiliitto on julkaissut taannoin tutkimuksen, jossa selvitettiin vuonna 2006 valmistuneiden ekonomien palkkausta huhtikuussa 2007, eli vain vuoden mittaisen työuran jälkeen.
Vuoden työuran jälkeen eri pääaineista valmistuneet ekonomit saivat seuraavanalaisia palkkoja:
- Laskentatoimi: 2962 e/kk (keskiarvo), 2850 e/kk (mediaani)
- Rahoitus: 3247 e/kk (KA), 3010 e/kk (med)
- Markkinointi: 2580 e/kk (KA), 2500 e/kk (med)
- Kansainvälinen liiketoiminta: 2650 e/kk (KA), 2605 (med)
- Organisointi ja johtaminen: 2661 e/kk (KA), 2500 (med)
- Tietojärjestelmätiede: 3133 e/kk (KA), 2900 e/kk (med)
- Kansantaloustiede: 2795 e/kk (KA), 2675 e/kk (med)
- Yritysjuridiikka: 2733 e/kk (KA), 2675 e/kk (med)
- Logistiikka/Hankintojen joht.: 2945 e/kk (KA), 2800 e/kk (med)
- Yrittäjyys: 3039 e/kk (KA), 3000 e/kk (med)
Ekonomien palkkakehitys työuran mittaan on myös varsin mukava. Ekonomin keskimääräinen kuukausipalkka onkin peräti 5102 e/kk. Näiden keskimääräisten kuukausitulojen ajattelu motivoi varmasti jaksamaan taas hiukan eteenpäin!
Saako tiedustella missä kauppakorkeassa itse Blogin pitäjä opiskelee?
Keskuskauppakamarin parhaana pitämässä