Turun kauppakorkeakoulu on hyvä alku työuralle

Turun kauppakorkeakouluun haetaan joko kauppatieteen yhteisvalinnassa tai kauppakorkeakoulun oman erillisvalinnan kautta.

Suurin osa kauppiksen opiskelijoista saa opinto-oikeuden yhteisvalinnassa. Silloin valinta perustuu ylioppilastutkinnon ja valintakokeen pisteisiin.

Kansainvälistä liiketoimintaa pääaineekseen havittelevat osallistuvat myös haastatteluun.

Kauppakorkeakoulun pääsykokeet ovat vain yksi polku saada tutkinnon suorittamisoikeus. Sen lisäksi voit saada opinto-oikeuden erillisvalinnassa. Erillisvalinta on tie

  • maisteriohjelmiin
  • maisteriopintoihin alemman kauppatieteellisen tutkinnon perusteella
  • maisteriopintoihin Turussa suoritetun oikeusnotaarin tutkinnon perusteella
  • valtiotieteen maisterin opintoihin kansantaloustieteessä
  • avoimen yliopiston kautta KTK-opintoihin
  • tiedekilpailussa menestyneille lukiolaisille
  • tradenomin tutkinnon perusteella KTM-tutkintoa suorittamaan valittaville (Porissa).

Näiden hakuaikoja ensi kevääksi ei ole vielä julkistettu. Viime vuonna englanninkielisiin maisteriohjelmiin haettiin tammikuussa, suomenkielisiin maisteriopintoihin maaliskuussa, tiedekilpailussa menestyneet hakivat opinto-oikeutta huhtikuussa ja avoimen yliopiston puolella opintoja suorittaneet toukokuussa.

Pääsykokeen kautta Turkuun otetaan noin kaksisataa uutta opiskelijaa joka kesä.

Yksitoista pääainetta

Turussa opiskelija voi valita 11 eri pääaineen joukosta jo KTK-tutkintovaiheessa. Nämä ovat osaksi perinteisiä liiketaloustieteitä, kuten johtamista, markkinointia, laskentatoimea ja yrittäjyyttä.

Liiketaloustieteiden lisäksi voit valita pääaineeksesi esimerkiksi kansantaloustieteen, talousmaantieteen tai taloustieteiden kvantitatiiviset menetelmät.

Turun kauppakorkeakoulu on nykyään osa Turun yliopistoa. Sen ansiosta Turun kylterit voivat sujuvasti ottaa maisterivaiheessa sivuaineensa myös yliopiston muista tiedekunnista.

Asuntotilanne on hyvä

Turku on opiskelijan kannalta helppo opiskelupaikkakunta. Verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun Turusta on erittäin helppo saada asunto opiskelija-asuntolasta.

Suuri osa kauppakorkean opiskelijoista asuu läheisessä ylioppilaskylässä, josta on vain kymmenen minuutin kävelymatka yliopistokampukselle.

Oletko opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa? Kerro kokemuksistasi kommenteissa!

Vastaa