Archive for the 'motivointi' category

Perusta opintopiiri kauppakorkeakoulun pääsykoekirjoja varten

Jou 14 2011 Published by under motivointi

Asutko pienellä paikkakunnalla, jossa ei järjestetä kaupallisia valmennuskursseja kauppakorkeakoulun pääsykokeita varten? Onko sinun vaikea lukea yksin ja yrittää säilyttää motivaatio kaiken muun puurtamisen keskellä? Silloin oman lukupiirin perustaminen voi olla mainio ratkaisu!

Yliopisto-opintojeni aikana harrastin paljon erilaisia opintopiirejä. Opintopiirit tai lukupiirit kokoontuivat viikottain käsittelemään yhdessä luettavaa kirjaa.

Lukupiirin ideana oli se, että

  • kaikki lukivat tekstin etukäteen
  • yksi opiskelija esitteli tekstin sisällön omin sanoin
  • lopuksi tekstistä keskusteltiin

Käsittelemämme tekstit olivat usein aika vaikeaselkoisia. Kuitenkin vaikeatkin tiiliskivet avautuivat usein aivan toisella tavalla, kun hankalista asioista keskusteltiin yhdessä.

Usein luettavat kirjat olivat paksuja ja varsin puuduttavia. Viikottaiset tapaamiset saivat kuitenkin paksunkin kirjan lukemisen etenemään mukavaa vauhtia.

Motivaatio pysyi yllä, opimme paljon uusia asioita ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Kerrassaan loistava tapa opiskella vaikeita kirjoja!

Perusta oma lukupiiri pääsykoekirjoja varten

Sinäkin voit soveltaa samaa ideaa pääsykoekirjojen lukemiseksi.

Avasin uudelle keskustelupalstalle “Lukupiirit” -ryhmän, jossa voit etsiä muita lukupiirin perustamisesta kiinnostuneita ylioppilaita tai abeja.

Kun laitat viestin otsikkoon kotikaupunkisi, näkevät kaikki ensi silmäyksellä missä kaupungissa tai millä paikkakunnalla lukupiiriä suunnitellaan.

Ryhmässä opiskelu motivoi myös valmennuskursseilla

Monet ystäväni ovat kertoneet, että parasta valmennuskurssilla oli juuri motivaation vahvistuminen. Kun he tapasivat ihmisiä, joilla oli sama tavoite, lukeminen helpottui.

Samalla lukemiseen ja opiskeluun tuli tasainen rytmi.

Lisäksi ryhmässä on helppo muodostaa kohtuullisen realistinen kuva omasta osaamisesta, kun voit verrata omaa osaamistasi muiden osaamiseen.

No responses yet

Kauppakorkeakoulujen hakuaikataulu vuonna 2010

Jou 03 2009 Published by under motivointi, Yleistä

Olethan varmasti muistanut kirjata ylös ensi kevään aikataulun tärkeimmät päivät?

Vuonna 2010 kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa voi hakea seuraaviin yliopistoyksiköihin: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu ja Vaasan yliopisto. Haku kauppatieteiden yhteisvalinnassa tapahtuu  sähköisesti sivulla www.yliopistohaku.fi. Aikataulut löytyvät yhteisvalintasivuilta.

  • Hakuaika alkaa 1. maaliskuuta 2010.
  • Hakuaika päättyy 16. huhtikuuta 2010 kello 16.15
  • Valintakoe järjestetään 15. kesäkuuta 2010

Vähitellen kannattaa alkaa miettiä myös sitä, mikä on hakukohteiden suosikkijärjestys. Vaikka Helsinki olisikin kotikaupunkisi, kannattaa harkita myös muiden paikkakuntien yliopistoja.  Miksi hakisit vain ja ainoastaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun? Kelpaisiko Turun kauppakorkeakoulu?  Junamatkahan kestää alle kaksi tuntia.

Itse halusin varmistaa, että pääsen edes johonkin opiskelemaan. Siksi sijoitin kolmannelle sijalle Lappeenrannan teknillisen yliopiston. Toiset taas hakivat Vaasaan. Joka tapauksessa on parempi opiskella edes jossakin kuin viettää välivuotta. KTK-tutkinnon jälkeenhän voit hakea papereiden perusteella johonkin toiseen yliopistoon suorittamaan KTM-tutkintoa.

Kevään aikataulu on nyt siinä vaiheessa, että nyt kannattaa:

No responses yet

Mistä epäonnistuminen johtui?

Hei 10 2009 Published by under motivointi, Yleistä

Jos et tällä kertaa saanut opiskelupaikkaa missään kauppakorkeakoulussa, kannattaa pysähtyä pohtimaan epäonnistumisen syitä. Oliko kyse motivaation puutteesta, riittämättömästä lukemisesta vai väärien asioiden opettelusta?

Jos kyse oli motivaation puutteesta, kannattaa syksyllä pohtia, onko kauppakorkeakoulu sittenkään se oikea opiskelupaikka juuri sinulle. Haitko kenties kauppikseen vain siksi, että kaverisikin lukivat kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin? Vai toivovatko vanhempasi sinusta ekonomia?

Lukion jälkeen moni nuori aikuinen ei vielä tiedä tarkoin, mitä elämältään haluaa. Ja vaikka suunnitelmat tuntuisivatkin selkeiltä, ne voivat vielä muuttua monta kertaa tulevien vuosien aikana.

Kenties keksit jo lähikuukausien aikana jonkun kauppakorkeakoulua kiinnostavamman opiskelupaikan. Kiinnostus opiskeltavaan aiheeseen tuo mukanaan lukumotivaation, joka on tarpeen pääsykokeisiin valmistautumisessa. Jos motivaatiosi ei tällä kertaa ollut huipussa, kannattaa siis miettiä, olisiko joku toinen yliopisto tai korkeakoulu lähempänä omia kiinnostuksiasi.

No responses yet

Jos haluat kylteriksi, lue nämä ensin!

Tam 25 2009 Published by under motivointi, Yleistä

Kauppakorkeakouluun.com on julkaissut jo kymmeniä juttuja muutaman kuukauden aikana. Uusimmat lukijat eivät varmaankaan ole tutustuneet kaikkiin, ainakaan varhaisimpiin artikkeleihin. Tästä blogista saa kuitenkin parhaan hyödyn lukemalla jutut alusta alkaen. Tämä koskee paitsi pääsykoekirjojen sisältöä käsitteleviä artikkeleita, myös yleisempiä ohjeita pääsykokeisiin lukeville.

Siksi kaikkien uusien lukijoiden kannattaa tutustua aluksi seuraaviin artikkeleihin:

  1. Kauppakorkeakoulun pääsykokeet 2009 – ilmainen valmennuskurssi!
  2. Kauppatieteiden yhteisvalinnan aikataulu vuonna 2009
  3. Valmennuskurssin kautta kauppakorkeakouluun?
  4. Suunnittele pääsykoeprojekti ajoissa!
  5. Pääsykokeisiin valmistautumisesta
  6. Avoin yliopisto tarjoaa edullista pääsykoevalmennusta kaikille
  7. Lukion opit ja yliopisto-opinnot

Yksittäisten pääsykoekirjojen sisältöä koskeviin juttuihin pääset käsiksi napsauttamalla oikeanpuoleisen palstan Aiheet-otsikon alla olevia linkkejä. Jo aikaisemmin ilmestyneisiin juttuihin kannattaa palata usein, sillä kertaushan on opintojen äiti.

Joka päivä kannattaa palata lukemaan ainankin pari, kolme artikkelia. Siihen ei mene kuin kymmenen minuuttia, ja jokainen tällä sivustolla vietetty minuutti auttaa sinua tavoitteesi täyttämisessä. Kauppakorkeakouluun ei ole helppoa päästä opiskelemaan, mutta tätä sivua säännöllisesti seuraamalla pääsykokeissa pärjääminen on edes hiukan helpompaa. Älä jätä ilmaista valmennuskurssia hyödyntämättä!

Napsauta tämä sivu kirjanmerkkeihisi, sillä jo huomisaamuna Kauppakorkeakouluun.com-sivulla on taas uusi artikkeli!

4 responses so far

Lukion opit ja yliopisto-opinnot

Syy 17 2008 Published by under motivointi

Opiskelu korkeakoulussa tai yliopistossa eroaa suuresti lukion käymisestä. Asiat ovat suurelta osalta uusia, ja pian tuore opiskelija muistelee kaiholla lukion pieniä koealueita. Satojen sivujen englanninkieliset tenttikirjat ovat kauppatieteiden ylioppilaan peruslukemistoa aivan ensimmäisestä lukukaudesta ja periodista alkaen. Esimerkiksi markkinoinnin ja kansantaloustieteen sanastossa voi olla paikkaamista laudaturinkin ylioppilaalle.

Hyvä englannintaito onkin nykyään perusedellytys yliopisto-opinnoille. Joissakin liiketaloustieteellisissä yliopistoissa eräiden aineiden opetuskin on ainakin osaksi englanninkielistä. Suomessa lukionsa käyneelle nuorelle tämä ei varmaankaan ole ylittämätön ongelma. Kaikki ovat varmasti osanneet varautua siihen, että nykymaailmassa sujuva englannintaito on lähes itsestäänselvä edellytys yhtä hyvin työelämässä kuin opinnoissakin.

Huomattavasti suurempi yllätys monelle ylioppilaalle voi olla se, että englannintaito on vain alku. Sillä ei päästä kovin pitkälle. Englanniksi voi kyllä aina ostaa, mutta myyjän on syytä osata asiakkaan kieltä!

Tämä näkyy myös kauppatieteiden tutkintorakenteessa. Opiskelijoiden edellytetään kykenevän kirjoittamaan ja puhumaan sujuvasti kahta vierasta kieltä, ja lisäksi toista kotimaista kieltä. Ne, jotka lukiovuosina jättivät ruotsintunnit vaille niille kuuluvaa huomiota ajatellen, ettei nykymaailmassa — ainakaan bisnestä tehdessä — ruotsia tarvita. He olivat väärässä. Ruotsin, saksan ja venäjän hallitseminen on keskeisen tärkeää nykyekonomin koulutuksessa. Jotkut opiskelevat harvinaisempiakin kieliä, kuten espanjaa, portugalia tai japania. Mahdollisuudet kielistä kiinnostuneelle opiskelijalle ovat lähes rajattomat.

Huomattavasti paremmin tunnetaan matematiikan tärkeys liiketaloustieteen opintojen kannalta. Monet selvittävät pääsykokeen kuitenkin avaamattakaan matematiikan kirjoja. Matematiikkaan kohdistuva kammo kostautuu kuitenkin pian opintojen alussa, jolloin uudet opiskelijat saavat perehtyä esimerkiksi matriisilaskuihin ja derivaatan taloustieteellisiin sovellutuksiin.

Matematiikka ja vieraat kielet ovatkin ne keskeiset lukion aineet, joihin ekonomin tutkinnosta haaveilevan lukiolaisen kannattaa panostaa. Jos nämä eivät kiinnostaneet kouluaikana, ne toivottavasti alkavat kiinnostaa pian opintojen alettua. Jos olet vielä lukiossa ja aiot pyrkiä kauppikseen vasta parin vuoden kuluttua, kannattaa muistaa, että löydät vielä edestäsi sen, minkä luulit jättäneesi jo taakse. Jos et vielä pääsykokeissa, niin viimeistään ensimmäisen vuoden kylterinä.

One response so far

Older posts »