Henkilöstöjohtamisen haasteita (2)
Henkilöstön monimuotoisuus on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Myös Suomessa maahanmuutto on lisääntynyt, minkä takia työvoiman moninaisuus on noussut tärkeäksi henkilöstöjohtamisen kysymykseksi.
Monimuotoisuus (diversity) tarkoittaa yrityksen työvoiman muodostumista erilaisista ryhmistä ja yksilöistä. Perinteisesti monimuotoisuudella on tarkoitettu sukupuoleen, ikään ja etniseen taustaan liittyviä piirteitä. Määritelmä on nyttemmin laajentunut käsittämään myös erot fyysisissä kyvyissä ja muissa henkilökohtaisissa ominaisuuksissa. Laajimmat määritelmät ottavat huomioon myös työntekijöisen asenteiden, arvojen ja taustojen erot sekä työntekijöiden hierarkisen tason ja työtehtävien erilaisuuden.
Organisaatio voi suhtautua eri tavoin moninaisuuteen. Pääsykoekirjan mukaan on olemassa kolme pääasiallista suhtautumistapaa:
- suvaitsematon
- suvaitseva
- arvostava
Monimuotoisuutta arvostavat yritykset pyrkivät aktiivisesti lisäämään henkilöstön monimuotoisuutta. Tällöin organisaatio on sitoutunut monimuotoisuuden toteuttamiseen. Ihmisten erilaisuutta arvostetaan.