Kirjoitukset kuukaudelta Toukokuu, 2009

Taseen vastattavaa-puoli

Taseen vastattavaa-puolella esitetään: Oma pääoma Tilinpäätössiirtojen kertymä Pakolliset varaukset Vieras pääoma Oma pääoma kertyy yritykseen kolmella tavalla: sijoitettuna omana pääomana, hallussapitovoittona ja tulorahoituksena. Sijoitettu oma pääoma on esimerkiksi osakeyhtiössä siihen sijoitettua pääomaa ja kommandiittiyhtiössä yhtiömiesten sijoittamaa yhtiömiespääomaa. Hallussapitovoitto puolestaan syntyy pysyvien vastaavien arvonkorotuksista ja rahoitusvälineiden käyvän arvon arvostuksesta. Tulorahoitus taas syntyy tilikauden tuloksen myötä. Kunkin [...]

Taseen vastaavaa-puolen arvostaminen

Taseen vastaavat jaetaan siis pysyviin ja vaihtuviin vastaaviin. Vaihtuvat vastaavat tuottavat tuloa korkeintaan tilikauden ajan, eikä tilinpäätöksessä niitä saa arvostaa markkinahintaa korkeammalle. Kirjanpitoon meno merkitään hankintamenon mukaisesti. Vaihtuvien vastaavien arvon alennuttua, merkitään ne tilinpäätökseen hankintamenoa alhaisemman arvon mukaisesti. Vaihto-omaisuus merkitään taseeseen lähtökohtaisesti hankintamenon mukaan. Se saa kuitenkin olla korkeintaan tilinpäätöspäivän jälleenhankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan suuruinen. [...]

Taseen varat

Yrityksen tilinpäätös jaetaan kahteen osaan: vastaavaa ja vastattavaa. Taseen vastaavaa esittää yrityksen varat. Vastaavaa-puoli jaetaan kahteen pääryhmään: pysyvät vastaavat ja vaihtuvat vastaavat. Vastaavaa Pysyvät vastaavat Vaihtuvat vastaavat Pysyvät vastaavat tuottavat yritykselle tuloja pidempään kuin yhden tilikauden ajan. Vaihtyvat vastaavat tuottavat korkeintaan yhden tilikauden verran. Pysyvät vastaavat jaetaan kirjanpitoasetuksessa kolmeksi ryhmäksi. Kukin näistä jaetaan vielä alaryhmiksi. [...]

Kirjavinkki pääsykokeisiin valmistautuville

Jos pääsykoekirjat eivät vie kaikkea energiaasi jo nyt, suosittelen lämpimästi tutustumaan Jaakko Mäki-Petäjän kirjaan Kunnian kevät. Näin menestyt pääsykokeissa (Tammi). Kirja ei ole suunnattu erityisesti kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin lukeville, vaan siitä on hyötyä mihin tahansa pääsykokeisiin valmistautuville. Mäki-Petäjä kirjoittaa kirjassa esimerkiksi motivaation tärkeydestä pääsykokeisiin lukemisessa: Ne, joilla on suurin motivaatio päästä kouluun, valmistautuvat pääsykokeeseen aivan eri [...]

Strategisen markkinoinnin perusteet

Strategisen markkinoinnin perusteet on nyt käyty läpi. Jokaiseen yksityiskohtaan ei paneuduttu, sillä tarkoitus oli esitellä ainoastaan pääkohdat strategisen markkinoinnin perusteista; lue lyhennelmän lisäksi myös pääsykoekirja useampaan kertaan läpi. Lyhennelmien tarkoitushan on auttaa pääsykoekirjan ymmärtämistä, ei korvata sitä. Johdantoa markkinointiin Osa 1 Tulosyksikkötason markkinointi | Markkinoinnin tehtävistä | Verkostosuhteen tila, luonne, tulokset ja kehitysvaihe | Toimittajasuhteiden [...]