Luokan 'johtaminen' kirjoitukset

Muutos ja prosessinäkökulma

John Kotterin kahdeksankohtainen muutosjohtamisen malli tarkastelee muutosta vaiheittaisena tapahtumasarjana. Suunnitellun muutoksen lisäksi on esitetty erilaisia prosessimalleja, jotka korostavat muutoksen hallitsemisen epävarmuutta ja eri tahojen vaikutusta muutoksen toteutumiseen.
Organisaatiot muotoutuvat erilaisten voimien vaikutuksesta. Niiden yhteisvaikutus voi olla vaikeasti ennakoitavissa. Prosessimalleissa johtajan vaikutusmahdollisuudet ovatkin heikommat kuin malleissa, joissa johtajan katsotaan ohjaavan muutosta tahtonsa mukaisesti.
Andrew Pettigrew on yksi prosessinäkökulman [...]

Suunnitellun muutoksen mallit

Yritykset ja muut organisaatiot ovat nykyään jatkuvassa muutoksessa. Teknologian kehitys ja markkinoiden muutokset heijastuvat organisaatioiden muutoksina. Osa muutoksista taas aiheutuu organisaation elinkaaresta: kun pienyritys kasvaa, on epämuodollinen organisaatio korvattava hierarkisemmalla rakenteella. Muutos voi aiheutua myös uusista tuotteista, palveluista, taloudellisesta kriisistä tai johdon vaihtumisesta.
Kurt Lewin kehitti sotavuosina suunnitellun muutoksen teorian, joka tunnetaan kolmivaihemallina. Lewinin mukaan muutos [...]

Näkökulmia johtajuuteen (2): Johtaja-alaissuhdeteorioista uuteen johtajuuteen

Johtajuuden luonne-, tyyli- ja tilanneteorioiden lisäksi pääsykoekirjassa esitellään johtaja-alaissuhdeteorioita ja uuden johtajuuden näkökulmia.
Johtaja-alaissuhdeteorioita ovat johtajan ja alaisen välisen vaihtosuhteen teoria ja suhdenäkökulma.
Johtajan ja alaisen välisen vaihtosuhteen teoria (leader-member exchange theory, LMX) korostaa johtajan ja alaisen välisen vuorovaikutuksen merkitystä johtajuuden muotoutumisessa. Johtaja ja alainen rakentavat johtamissuhdetta tuomalla erilaisia arvoja, vaatimuksia ja ideoita kohtaamiseen. Jokainen esimiehen ja [...]

Näkökulmia johtajuuteen: luonneteoriat ja tilanneteoriat

Johtamisen pääsykoekirjan viides ja viimeinen pääsykoealueeseen kuuluva luku käsittelee johtajuutta. Johtajuus (leadership) tarkoittaa erityisesti ihmisten johtamista; johtaminen (management) taas tarkoittaa asioiden johtamista.
Johtajuutta tarvitaan erityisesti organisaation muutoksissa. Johtajuuteen liitettyjä piirteitä ovat johtajan itsenäisyys, innovatiivisuus, valmius ottaa riskejä, persoonallisuus ja suoruus ihmisten kohtaamisessa. Manageri-johtaja taas on persoonaton osa systeemiä, hallinnoi, välttää riskejä, tasapainottelee ja pitää etäisyyttä ihmisiin.
Pääsykoekirjassa [...]

Henkilöstöjohtamisen haasteita (5): Retoriikka ja todellisuus

Strateginen henkilöstöjohtaminen näkee henkilöstön yrityksen voimavarana eikä pelkkänä kustannuksena. Strateginen henkilöstöjohtaminen arvostaa työntekijöitä, kehittää organisaation yhtenäisyyttä ja luottamuksellista ilmapiiriä. Työntekijöille luvataan inhimilliset ja mielekkäät työolosuhteet. Nämä ovat yhdistettävissä tehokkuuden, tuottavuuden ja tuloksen maksimoinnin kanssa.
Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Yrityksessä vain osa henkilöstöstä saa nauttia arvostuksesta, vakaasta työsuhteesta ja koulutusmahdollisuuksista. Avainhenkilöt saavat osallistua liiketoiminnan kehittämiseen, mutta [...]