Luokan 'motivointi' kirjoitukset

Kauppakorkeakoulujen hakuaikataulu vuonna 2010

Olethan varmasti muistanut kirjata ylös ensi kevään aikataulun tärkeimmät päivät?
Vuonna 2010 kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa voi hakea seuraaviin yliopistoyksiköihin: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu ja Vaasan yliopisto. Haku kauppatieteiden yhteisvalinnassa tapahtuu  sähköisesti sivulla www.yliopistohaku.fi. Aikataulut löytyvät yhteisvalintasivuilta.

Hakuaika alkaa 1. maaliskuuta 2010.
Hakuaika päättyy 16. huhtikuuta 2010 kello 16.15
Valintakoe [...]

Mistä epäonnistuminen johtui?

Jos et tällä kertaa saanut opiskelupaikkaa missään kauppakorkeakoulussa, kannattaa pysähtyä pohtimaan epäonnistumisen syitä. Oliko kyse motivaation puutteesta, riittämättömästä lukemisesta vai väärien asioiden opettelusta?
Jos kyse oli motivaation puutteesta, kannattaa syksyllä pohtia, onko kauppakorkeakoulu sittenkään se oikea opiskelupaikka juuri sinulle. Haitko kenties kauppikseen vain siksi, että kaverisikin lukivat kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin? Vai toivovatko vanhempasi sinusta ekonomia?
Lukion jälkeen moni [...]

Jos haluat kylteriksi, lue nämä ensin!

Kauppakorkeakouluun.com on julkaissut jo kymmeniä juttuja muutaman kuukauden aikana. Uusimmat lukijat eivät varmaankaan ole tutustuneet kaikkiin, ainakaan varhaisimpiin artikkeleihin. Tästä blogista saa kuitenkin parhaan hyödyn lukemalla jutut alusta alkaen. Tämä koskee paitsi pääsykoekirjojen sisältöä käsitteleviä artikkeleita, myös yleisempiä ohjeita pääsykokeisiin lukeville.
Siksi kaikkien uusien lukijoiden kannattaa tutustua aluksi seuraaviin artikkeleihin:

Kauppakorkeakoulun pääsykokeet 2009 - ilmainen valmennuskurssi!
Kauppatieteiden yhteisvalinnan [...]

Lukion opit ja yliopisto-opinnot

Opiskelu korkeakoulussa tai yliopistossa eroaa suuresti lukion käymisestä. Asiat ovat suurelta osalta uusia, ja pian tuore opiskelija muistelee kaiholla lukion pieniä koealueita. Satojen sivujen englanninkieliset tenttikirjat ovat kauppatieteiden ylioppilaan peruslukemistoa aivan ensimmäisestä lukukaudesta ja periodista alkaen. Esimerkiksi markkinoinnin ja kansantaloustieteen sanastossa voi olla paikkaamista laudaturinkin ylioppilaalle.
Hyvä englannintaito onkin nykyään perusedellytys yliopisto-opinnoille. Joissakin liiketaloustieteellisissä yliopistoissa eräiden [...]

Kauppakorkeakoulun pääsykokeet 2009 - ilmainen valmennuskurssi!

Kauppakorkeakoulu eli tuttavallisemmin “kauppis” on mainio valinta lukion jälkeisiä opintoja varten. Kauppakorkeakoulusta saa mainion monialaisen koulutuksen, joka valmentaa hyvin työelämän eri tehtäviä varten. Jo siksi kannattaa jokaisen ylioppilaan edes harkita liiketaloustieteiden opiskelua.
Kauppakorkeakoulut tai yliopistojen liiketaloustieteelliset tiedekunnat ovat monipuolisempia opinahjoja, kuin mitä ensiajattelemalta tulee mieleen. Suoraan liike-elämässä hyödynnettävien alojen, kuten markkinoinnin tai laskentatoimen, lisäksi kauppakorkeakoulut tarjoavat [...]