Kanta-asiakasjärjestelmä tekee tulosta

Todennäköisesti jokaisella suomalaisella kuluttajalla on lompakossaan yhden tai useamman kauppaliikkeen, kahvilaketjun tai vaikkapa silmälasiliikkeen kanta-asiakaskortti.

Kanta-asiakasohjelman tarkoituksena on saada asiakkaat palaamaan yrityksen asiakkaaksi uudestaan. Lisäksi niiden avulla voidaan kerätä tietoja asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Kanta-asiakasjärjestelmä puolestaan auttaa yritystä kanta-asiakasohjelman rutiinien pyörittämisessä.

Kanta-asiakkaat ovat yritykselle kannattavia

Kaikki asiakkaat eivät ole yritykselle yhtä tuottoisia. Osa pienasiakkaista saattaa B2B-puolella olla jopa tappiollisia.

B2C-markkinoilla taas osa asiakkaista on tyypillisesti erittäin tuottoisia: he asioivat yrityksessä yhä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi he ostavat yrityksen tuotteita ja palveluita muita enemmän.

Sen vuoksi markkinointiponnistelut kannattaa keskittään näihin, muita tuottoisampiin asiakkaisiin. Kanta-asiakasohjelman avulla satunnaisista asiakkaista voidaan yrittää tehdä näitä tuottoisia asiakkaita.

Kanta-asiakasohjelma palkitsee kuluttajia toistuvasta yrityksen tuotteiden ostamisesta erilaisin palkinnoin. Tämän tarkoituksena on saada asiakkaat palaamaan yritykseen uudestaan.

Kanta-asiakasjärjestelmä pyörittää kanta-asiakasohjelmaa

Käsipelillä kanta-asiakasohjelman ylläpito vaatii aikaa. Joitakin vuosia sitten useissa kahviloissa ja kirjakaupoissa kassat leimasivat kanta-asiakaskortteja erilaisilla leimoilla ostoksen merkiksi.

Käsipelillä pyörivä kanta-asiakasjärjestelmä on kuitenkin altis virheille. Näin ylläpidettävästä kanta-asiakasohjelmasta ei myöskään saada esiin kaikkea sitä informaatiota, joka hyvistä asiakkaista olisi kerättävissä.

Kun kanta-asiakasohjelman rutiineista huolehtii tarkoitusta varten rakennettu tietokoneohjelmisto, kanta-asiakasjärjestelmä, saa yrityksesi paljon enemmän tietoa asiakkaiden ostokäyttäytymisestä.

Tällöin kanta-asiakasjärjestelmän avulla on mahdollista segmentoida asiakkaat aikaisempaa tarkemmin. Segmentointi taas mahdollistaa markkinointiponnistelujen kohdentamisen aikaisempaa tuottoisammin.

NeoCRM on kotimainen kanta-asiakasjärjestelmä

Nykyaikaiset kanta-asiakasjärjestelmät toimivat usein verkkopalveluina. Tällöin varsinainen tietokoneohjelmisto pyörii järjestelmän toimittaneen yrityksen palvelintietokoneilla.

NeoCRM on tällainen täyden palvelun kanta-asiakasjärjestelmä. Sen avulla yrityksesi voi

  • lähettää asiakkailleen kanta-asiakaskortteja
  • seurata asiakaskäyntejä ja ostoja
  • lähettää tekstiviestejä ja sähköposteja
  • palkita asiakkaita

NeoCRM säilyttää asiakastietoja omilla palvelimillaan. Yritysten kassajärjestelmät ottavat yhteyden NeoCRM:n palvelimiin.

Näin NeoCRM saa automaattisesti tiedot asiakaskäynneistä ja ostoista. Tämän perusteella kanta-asiakasjärjestelmä laskee myös asiakkaidesi bonukset.

Kanta-asiakasjärjestelmä tuottaa lisäksi suuren määrän erilaista informaatiota auttamaan yrityksesi päätöksentekoa. NeoCRM:n avulla voit selvittää, ketkä asiakkaista ostavat eniten tai ketkä eivät ole asioineet yrityksessä esimerkiksi puoleen vuoteen. Voit myös selvittää, kuka ostaa lattea ja kuka espressoa.

Kun yrityksesi tietää, ketkä asiakkaista ovat tuottoisimpia, on parhaat asiakkaat helppo palkita asiakkuudestaan. Harvoin liikkeessä asioiville voidaan taas lähettää tekstiviesti muistuttamaan yrityksesi palveluista tai tuotteista.

Tämä artikkeli on sponsoroitua sisältöä.